maanantai 5. elokuuta 2013

Vermon poninäyttely 3-4.8

Viime viikonloppu menikin sitten Vermossa! Äskeisessä arabinäyttely-postauksessa jäi mainitsematta, että siinä Seran kanssa juostessa, juuri täyteen vauhtiin päästyäni astuin joko kuoppaan tai jotenkin "huti" ja siinä tilanteessa reväytin takareiteni. Jotenkin adrenaliinipiikissä sitä vain sai koko päivän hoidettua kuitenkin loppuun. Galileon annoin silloin toiselle esittäjälle champion-kehään, koska sen menestyminen oli kohtalaisen varma enkä halunnut mahdollisesti huonommalla juoksullani pilata sen mahdollisuutta Championiin.


Viikon ajan söin lihasrelaksantteja ja kipulääkettä, mutta ei reisi vieläkään täysin kunnossa ollut. Hyvin sujui kuitenkin viikonloppu.

Lauantaina ajelin esittämään 1v russ-ori Drömlik Dannyn. Vitsit, että oli hienokäytöksinen nuori oripoika vieraassa paikassa ja vieraan ihmisen kanssa! Omistaja ei siis ollut paikalla vaan minä laitoi ponin kuntoon ja esitin, sillä oli omistajan tuttu kuskaamassa ponia kisapaikalle ja pois. :)

Danny esiintyi niin hienosti, että veimme luokkavoiton. Poni sai II-palkinnon. Hippoksenkin kehässä pyörähdimme ja sieltä samaten II-palkinnon kera.

kuvia Dannystä, kunhan löydän

Lauantaille ei muita poneja ollutkaan. Harmittavasti osa poneista peruutti aika viime hetkellä. Ensi vuodelle minua esittäjäksi haluaville tiedoksi, että tästä lähtien otan varausmaksun. Ymmärrän sairastapauksissa peruutukset kyllä todellakin, mutta ikäväähän se on budjetoida elämää sen mukaisesti mitä luulee saavansa viikonlopulta tienestejä ja sitten saa kuitenkin puolet vähemmän...

Noh, se siitä. Ensi vuonna uudet kujeet. ;)

Sunnuntaina oli muutama poni enemmän. Ensiksi wm-tamma Southern Solid Gold. Hirmuisen hieno tamma, täytyy sanoa ja tämä oli kyllä niin mukava myös esittää! I-palkinto ja luokkavoitto "Mimmille". Parhaan tamman valinnassa Mimmi vain syttyi vasta sitten, kun se oli lähetetty kehästä pois - tanssahtelimme hienoa show ravia sitten ulos! :D Ihan väärin meni tämä! Kuvia löytyy runsaasti... Kaikki kuvat on muuten pikkusiskoni Susannan ottamia, ellei kuvan alla tai kuvassa itsessään toisin mainita!













Hiukan myöhä sytytys ponilla... 
Portilla poni muuten hyvin teatraalisesti vielä hyppäsi pystyyn... ;D Toivottavasti tästä olisi kuva jollain!
Mimmin jälkeen saimme Susannan kanssa taukoilla eli syödä, tavata tuttuja ja ihastella poneja. Tauon jälkeen oli shettisten vuoro. Minulla oli kaksi esitettävää jotka olivat vielä samassa luokassa, joten Susanna kävi vetämässä valkoiset housut jalkaansa sekä valkoisen kauluspaidan ja mustan liivin päälleen. Ponit olivat kehässä yhtä aikaa joten otin itse Napero-tamman, jonka kuvittelin ainakin tarvitsevan vähän sellaista "jöön pitoa" jotta se lähtee liikkumaan hyvin ja Susanna otti rauhallisen ja todella helpon tuntuisen Sally III -tamman. Itse esitin kumpaisenkin yksilöarvostelussa.

Toinen poneista päättikin sitten yllättää ja voitti suuren luokkansa - nimittäin Sally III haki Susannan kanssa sinivalkoisen sekä luokkavoittajan ruusukkeet! Kyllä oli hieno fiilis, shettistammojen luokat ovat aina isoja luokkia ja hyvin tasaväkisiä! Sally siis palkittiin I-palkinnolla. Napero sai II-palkinnon johon olimme omistajien kanssa oikein tyytyväisiä.

Kuvissa Sallylla suitset, Naperolla halter.

© MM




Sallyn piti siis jäädä odottelemaan vielä parhaan tamman valintaa. Tässä kohtaa oma reisi alkoi jo tuntua pahasti siltä, että se sanoo pian *poks*. Parhaan tamman valinta oli arvioitu alkavaksi klo 14 ja seuraavan esitettävän welshin kehän arvioitu alkavaksi klo 14:35. Vähän tuntui siis, että tiukkaa voi tulla. Reiden ja aikataulun takia pyysin cobille toisen esittäjän ja ohjasin hänet ponin luokse.

Sallyn kanssa kävimme kuitenkin vain pyörähtämässä kehässä uudelleen. Todella hienoja kaksi muuta tammaa. Toki Sallykin, mutta kyllä se voittajaponi etenkin oli ihan stara. Mutta hienon hieno Sally! I-palkinto on ihan super juttu! Onnea vielä omistajalle, jos luet tätä! :)






Hieman tyytyväisen näköinen poni? ;D
Shettiskehästä päästyä kävelin aika rauhassa welsh-kehän laidalle jossa Moondelight Lilybeth "Laila" olikin uuden esittäjänsä kanssa. Siinä hetken tuumittuani pyysin saada kokeilla juosta tamman kanssa ja lopulta tuntuikin siltä, että kyllä reisi vielä yhden juoksun kestää. Ei muuta kuin kehään.

Laila ei kuitenkaan tästä kehästä menestystä tuonut. Juttelin yhden cob-ihmisen kanssa (halusin toki selvittää jatkoa varten, ettei tämä johtunut vaan omasta esittämisestäni, Laila oli ensimmäinen cobini) ja hän totesi, että koska Laila on C-vanhemmista (eli ylikasvanut C joka nyt rekattu D:ksi) on se kilpakumppaneihinsa verrattuna niin kevyt ja ponimainen, että siitä hyvästä tuli sitten III-palkinto. Myöskään liike ei ole yhtä näyttävä kuin D-poneilla.

Minun silmääni niin kaunis poni ja tuloksia kun katsoo niin lähinnä ykköstä on tullut. Mutta ehkä siis on kaunis C-sektion poni, harmittavasti vain ylikorkea...? En tiedä, cobeja niin vähän tunnen ja niistä niin vähän ymmärrän... :) Hauska niitä on esittää!








Laila the laukkaponi...
Varmaan sitten esitin Lailan kuitenkin cobbi-ihmisten mielestä ihan ok:sti, kun sain juosta vielä yhden toisenkin cob-tamman. Tämä taisi olla parhaan nuoren kehässä...? Tai tamman? En tiedä, en ollut ihan kärryillä kehän kulusta siinä kohtaa, juoksi vain hakemaan hanskat käsiini... Ihan hyvin reisi siis kesti!



Jälleen hauska viikonloppu Vermossa ja tännekin on jo ensi vuodelle varauksia sadellut sekä muutama muu työkeikka poikinut joten antoisaa oli ja jatkossakin pidän Vermon "kisakalenterissani" vakiopaikallaan!

2 kommenttia :

  1. Mikä tuon alimman ponin nimi on?

    VastaaPoista
  2. Jaa'a :D Pitääpä oikein metsästää...

    Misskärrs Grace? Pakko olla se.

    VastaaPoista